Esittely

Marjo Berg

Olen 36-vuotias satakuntalaistunut rovaniemeläinen nainen, jonka koiraharrastus vei mukanaan vuonna 1998, kun mummoni vaihtoi rotua saksanpaimenkoirasta lapinporokoiraan. Kia kotiutui tuolloin mummolleni Norjasta. Kian kanssa pääsin mukaan harrastelemaan tokoa, pk:ta ja näyttelyitä.

Ensimmäinen oma koirani Pilvipolun Leammi-Ullu kotiutui minulle pari vuotta myöhemmin. Sittemmin omistuksessani on ollut reilu kymmenkunta porokoiraa ja tällä hetkellä laumaan kuuluvat lapinporokoira Liisu ja jämtlanninpystykorva Elvis. Lisäksi laumassani on muutamia yhteisomistus- tai sijoituskoiria.

Yksikään koira ei ole minulla seurakoirana vaan jokaisella laumani koiralla on oma käyttötarkoituksensa. Harrastan koirieni kanssa monipuolisesti tokoa, pk:ta, paimennusta, näyttelyitä sekä suuntaan jo katseeni syksyyn ja hirvenmetsästykseen.

Olen pätevöitynyt kehätoimitsijaksi vuonna 2011, HIRV-kokeiden koetoimitsijaksi vuonna 2015 sekä HIRV & KARH kokeiden palkintotuomariksi vuonna 2015. Lisäksi olen toiminut Lappalaiskoirat ry;n puheenjohtajana vuosina 2015-2017 sekä 2020-2023, lehden päätoimittajana muutamissa yksittäisissä lehdissä, vastannut yhdistyksen vuosikirjaprojektista muutamia vuosia ja vuonna 2020 minulle on myönnetty Kennelliiton pronssinen ansiomerkki.

Tarkoitukseni on kasvattaa hyvin pienimuotoisesti ja tarpeeseen. Toivon, että kasvattini pääsisivät harrastaviin koteihin.

 

joshi-poroilla